Tutustu puutarhuriin!

Leonna – kasvun kokemuKSEN TARINA

“Uskon, että meillä kaikilla on mahdollisuus luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen ja luontoyhteyden vahvistamiseen elinympäristössämme
myös urbaanissa kaupunkiympäristössä
omaa parveketta tai vaikka taloyhtiön yhteisiä piha-alueita hyödyntäen.”

Nimeni on Leonna Aho-Ryhänen – kolmen lapsen äiti, vaimo ja puutarhuri. Asumme omakotitalossa Kirkkonummella jossa pääsemme toteuttamaan puutarhaunelmiamme hedelmäpuiden, kasvihuoneen sekä dynaamisen viljelyalueen kautta koko perheen voimin. Ennen puutarhuriksi ryhtymistä tein töitä kosmetiikan parissa maahantuojana ja olen saanut paljon hyviä oppeja tuolta alalta. Valmistuin puutarhuriksi vuonna 2022 ja olen toiminut kokoaikaisena yrittäjänä siitä lähtien. Minulla on nyt unelma merkityksellisestä, omannäköisestä, aidosta ja kestävästä tulevaisuudesta, jossa työ- ja perhe-elämä kulkee harmoniassa toistensa kanssa, toinen toistaan tukien. Tavoitteeni on parantaa ihmisten elämänlaatua puutarhanhoidon avulla!

Ota yhteyttä
Share by: